TYÖALUEET: BANGLADESH

Bangladesh on hedelmällinen ja väkirikas maa Intian kainalossa. Suomea alle puolta pienemmässä valtiossa asuu yli 140 miljoonaa ihmistä. Bangladeshin maa-alueesta suurin osa on vain vähän merenpinnan yläpuolella. Vuosittain kärsitään tulvista, rankkasateista tai kuivuudesta. Yhteiskuntaa lamauttavat lisäksi yleislakot, protestimarssit ja väkivallanteot. Luonnonkatastrofit ja voimakas väestönkasvu ovat pudottaneet suurimman osan väestöä piinaavaan köyhyyteen. Bangladeshia pidetään maailman korruptoituneimpana valtiona.

Maa itsenäistyi Pakistanista vuonna 1971. Kolme vuosikymmentä oli suhteellisen vakaata aikaa, kunnes islamista tehtiin valtionuskonto vuoden 2001 perustuslain muutoksella. Ääri-islamilaiset järjestöt alkoivat vaatia islamilaisen lain ottamista käyttöön. Islamilaisia kouluja perustettiin kiihtyvään tahtiin. Joidenkin arvioiden mukaan niitä on jo noin 64.000. Ääri-islamistien tekemiä ihmisoikeusloukkauksia, kidutusta ja pelottelua on raportoitu laajasti. Ne kohdistuvat paitsi vähemmistöuskontojen edustajiin myös enemmistömuslimeihin. Terroristit näyttävät toimivan ilman rangaistuksen pelkoa jopa paikallisviranomaisten ja poliisin tuella.

Kristilliset seurakunnat ovat kasvaneet kaksi kertaa väestönkasvua nopeammin jo yli neljäkymmentä vuotta. Silti kristittyjä on alle prosentti kansasta. Muslimeja on 85 %, hinduja 13 % ja buddhalaisia on saman verran kuin kristittyjä. Seurakuntien toimintaa rajoittavat köyhyys ja lukutaidottomuus sekä koulutettujen pastoreiden vähyys. Kristillisen kirjallisuuden puute on merkittävä. Muslimiyhteisöissä eläviä kristittyjä on estetty käyttämästä yhteistä kaivoa. Monia on hakattu ja ajettu pois kylästään.

Kaksi kristittyä miestä, 21-vuotias Liplal Mardi ja 27-vuotias Tapan Kumar Roy murhattiin raa’asti heinäkuun 27.päivän vastaisena yönä 2005. Tapaus sattui eräässä kylässä Faridpurin alueella noin 150 kilometrin päässä Dhakasta. Roi ja Mardi olivat työssä Christian Life Bangladesh –kansalaisjärjestössä. He valistivat ihmisiä opetusfilmien avulla äitien ja lasten terveydenhuollosta, vedestä aiheutuvista arseenimyrkytyksistä sekä AIDSin ehkäisystä. Lisäksi nuoret miehet näyttivät usein Jeesus-filmiä kutsuessaan kyläläisiä kokoon. Miehet olivat nukkumassa kotonaan, kun salamurhaajat koputtivat ovelle. Kun uhrit avasivat oven, heidän päälleen hyökättiin ja heitä iskettiin terävillä aseilla. Tappajat olivat myös salvanneet läheisten naapuritalojen ovet estääkseen ihmisiä ryntäämästä paikalle. Kuullessaan uhrien huudot naapurit kuitenkin onnistuivat tulemaan ulos taloistaan. Vakavasti haavoittuneet miehet kiidätettiin autolla läheiseen terveyskeskukseen, mutta Roy kuoli matkalla ja Mardi juuri perille tultaessa.

Samanlainen tapaus sattui vuonna 2003. Redoy Roi oli kutsuttu näyttämän Jeesus-filmiä erääseen kristittyyn taloon. Noin 200 ihmistä oli kerääntynyt katsomaan elokuvaa, jonka hän heijasti talon ulkoseinälle. Lähellä asuva nuoriso ei pitänyt asiasta. Häntä uhkailtiin monta kertaa ja käskettiin lopettaa filmin näyttäminen muslimialueella. Erään kerran kun hän palasi kotiinsa, joukko ääri-islamisteja hyökkäsi hänen kimppuunsa. Yhden hyökkääjistä epäillään olleen hänen vuokraisäntänsä poika. Vihaiset nuoret sitoivat hänet sänkyynsä, hakkasivat häntä ja viilsivät puukolla kunnes hän kuoli. Juttu ei kuitenkaan loppunut siihen: kylän poliisi pidätti kaksi kristittyä, jotka omistivat sen talon, missä Roy oli näyttänyt filmiä. Kristityt olivat vankilassa kaksi kuukautta. Toisen pidätetyn poika sanoi:
- Murhan jälkeen monet ihmiset halusivat tietää Jeesuksesta. He olivat kuulleet filmistä ja surmatyöstä ja halusivat tietää enemmän. Jumala käytti tuota tapahtumaa levittämään sanaansa. (Lähde: Compass Direct)

Redoy Roy murhattiin hänen näytettyään Jeesus-filmiä muslimialueella.

Stefanus-Lähetys/Marttyyrien Ääni –järjestöt tukevat väkivaltaa kokeneita, uskonsa tähden vainottuja kristittyjä sijoittamalla heitä turvataloon. Heidän lapsensa saavat asua ja opiskella lastenkodissa.

Muut työalueet:

     

Eritrea

Indonesia

Intia

Kiina

Nigeria

Pakistan

Pohjois-Korea

 


© Stefanus-Lähetys ry

 

Stefanus-Lähetys, Heikinkatu 4 B 18, 40100 Jyväskylä, 014 871 192, info@stefanus.fi