UUTISET 12.7.2010
Intia – Tuomio Orissan väkivaltaisuuksista
Kristittyjen mielet ovat olleet hämmentyneitä heidän saatua tietää seitsemän vuoden tuomiosta, jonka Manoj Pradhan sai tiistaina 29.6. Tuomio tuli vakavien vammojen aiheuttamisesta ja väkivaltaisuuksista – mutta ei murhasta.
- Pradhania ei ole tuomittu murhasta, vaan vakavien vammojen aiheuttamisesta vaarallisilla aseilla ja väkivaltaisuuksien nostattamisesta, sanoi asianajaja Bibhu Dutta Das Compass Directin edustajalle.
Murhatun kristityn, Parikhita Nayakin, leski Kanaka Rekha Nayak ilmoitti, ettei Pradhanin ja hänen hindukansallismielisen ystävänsä Prafulla Mallickin saama tuomio vastannut hänen odotuksiaan. Hän kertoi kyllä olevansa tyytyväinen, että Pradhan on viimein telkien takana, mutta sanoi odottaneensa, että tuomioistuin olisi langettanut Pradhanille ja Mallickille ainakin elinkautisen niiden hirvittävien tekojen tähden, joista he ovat vastuussa.
Pradhania vastaan on nostettu 14 syytettä elo-syyskuussa 2008 Orissassa kristittyjä vastaan tehtyjen hyökkäysten perusteella. Hänet vapautettiin seitsemästä häntä vastaan nostetusta syytteestä ja tuomittiin syylliseksi Nayakin murhaan johtaneisiin vakaviin vammoihin. Kuusi muuta syytettä odottaa vielä ratkaisua. Näistä neljästätoista häntä vastaan nostetusta syytteestä, seitsemän koskee murhaa – nyt hän sai vapautuksen kolmesta murhasyytteestä.
Äärihindujen uhkailut ovat estäneet monia todistajia antamasta lausuntoa oikeudessa.
Phulbanin oikeus tuomitsi hindupuolueen BJP:n Orissan lainsäädäntöelimen jäsenen Pradhanin sekä Mallickin maksamaan myös vähän yli $100 (n. 80€) sakot.
- Tulemme valittamaan päätöksestä korkeimpaan oikeuteen, sanoi Manoj Pradhan Press Trust of India –lehden haastattelussa.
Compass Direct

Pakistan- Muslimit tappoivat vaimon ja lapset
Muslimijoukko tappoi kristityn poliisupseerin vaimon ja neljä lasta viime kuussa Jhelumissa, Pakistanissa. Paikalliset viranomaiset pelkäävät alueen muslimijohtajia niin, etteivät uskalla ottaa vastaan rikosilmoitusta tapahtuneesta, kertovat muslimien ja kristittyjen lähteet.
Poliisiupseeri Jamshed Masih, joka oli siirretty 50 kilometrin päähän Gujratista Jhelumiin, Punjabin osavaltioon, kertoi muslimijohtaja Maulana Mahfooz Khanin johtaneen ryhmää, joka murhasi hänen perheensä. Tapaus sattui sen jälkeen, kun Khan oli käskenyt Masihin lähteä heidän alueeltaan.
- Sinun on lähdettävä perheesi kanssa. Yhdenkään ei-muslimin ei sallita asua tässä yhteisössä – haluamme pitää alueemme turvassa roskaväeltä, Khan sanoi Masihille.
Asuinalueen muslimit olivat ilmoittaneet Khanille perheen muutosta ja sanoneet, etteivät halua kristittyjä naapureiksi, koska heillä saattaa olla huono vaikutus heidän lapsiinsa.
Masihin perheen musliminaapuri Ali Murtaza kertoi tapahtumien kulun Compassin edustajalle.
- Razia (Masihin vaimo) lähetti 11-vuotiaan poikansa ostamaan pesuainetta. Kaupanomistaja kieltäytyi myymästä, koska tämä oli kristitty. Poika tuli kotiin järkyttyneenä. Pian tämän jälkeen Khan tuli muutamien muslimien kanssa Masihin kotiovelle ja syytti poikaa Muhammedin pilkkaamisesta. Razia sanoi, ettei hänen 11-vuotias poikansa pystyisi tekemään sellaista. Khan suuttui ja kysyi: ”Valehtelemmeko me? Sanotko meitä valehtelijoiksi, kuinka uskallat solvata meitä?” Sitten joku heitti Raziaa jollain esineellä. Razia pyysi armoa ja odottamaan miehensä kotiintuloa, jotta asioista voidaan keskustella.
Jamshed Masih kertoi tyttärensä soittaneen poliisille, mutta poliisien saapuessa paikalle perhe, vaimo ja neljä lasta, oli jo murhattu.
Poliisiaseman päällikkö Ramzan Mumtaz kertoi, että ylemmät esimiehet painostivat häntä, ettei hän saisi kirjata Khania vastaan tehtyä rikosilmoitusta, koska Khan on vaikutusvaltainen mies.
Jamshed Masih on tehnyt valituksen Punjabin osavaltion pääministerille pyytäen oikeutta.
Compass Direct

Irak- Kristitty kuoli pommi-iskussa
Kristitty mies Behnam Sabti (54) kuoli välittömästi hänen autonsa alle asetetun pommin räjähdettyä 5.7. Mosulissa, Irakissa. Paikalliset lähteet uskovat, että Behnam, joka työskentelee sairaanhoitajana Mosulin Jumhuriyan sairaalassa, tapettiin ”uskonnollisen identiteettinsä” vuoksi. Hän oli naimisissa ja kolmen lapsen isä.
Irakin viralliset raportit, kansallisen asteikon mukaan, kertovat väkivaltaisuuksien vähentymisestä viime kuukausina. Siitä huolimatta ihmiset elävät pelossa, varsinkin kristityt ja muut vähemmistöuskontoihin kuuluvat ryhmät, jotka ovat usein hyökkäysten kohteina uskonsa vuoksi.
Rukoilkaa Behnamin perheen puolesta heidän surressa aviopuolison ja isän menetystä. Rukoilkaa myös, että pommihyökkäyksen tekijät joutuisivat vastuuseen teoistaan. Rukoilkaa rauhaa Irakiin, ja että kristityt voisivat vapaasti elää uskoaan todeksi.
AsiaNews/ Marttyyrien Ääni, Kanada

SEURAAVA UUTISPÄIVITYS VIIKOLLA 29! |