UUTISET 17.8.2009
Iran – Oikeudenkäynti ja pidätyksiä
Yli viisi kuukautta pidätettyinä olleet iranilaiset kristityt Maryam Rustampoor (27) ja Marzieh Amirizadeh (30) (katso uutiset 8.6.2009) kutsuttiin oikeuden eteen kuulemaan tuomionsa sunnuntaina 9.8. Heidän saapuessaan tuomiota ei kuitenkaan annettu. Sen sijaan apulaissyyttäjä Haddad kuulusteli heitä uskostaan ja kertoi, että heidän täytyy luopua uskostaan sekä sanallisesti että kirjallisesti. Molemmat naiset ilmoittivat, että eivät kieltäisi uskoaan. He ovat kärsineet paljon vankeusaikanaan: he ovat sairastelleet, olleet eristyssellissä ja heitä on kuulusteltu silmät sidottuina tuntikausia. Istunnon lopuksi Haddad käski naisten palata vankilaan miettimään saamiaan vaihtoehtoja ja palata hänen luokseen kun he olisivat valmiit (tottelemaan). Haddadin mukaan tuomari antaisi tuomionsa, mutta oikeudenkäynnissä ei selvinnyt kuka tuomari olisi. Ensimmäistä kertaa pidätyksen jälkeen naisten asianajajan sallittiin edustaa heitä oikeudessa.
Yli 30 kristittyä on pidätetty viimeisten kolmen viikon aikana lähellä Teherania ja pohjoisessa Rashtin kaupungissa. Kaksi pidätysaaltoa tapahtui Teheranissa vain muutaman päivän sisällä. Suurin osa pidätetyistä – kaikki islamista kääntyneitä – pääsi kuulustelujen jälkeen vapaalle samana iltana, mutta kahdeksan kristittyä on yhä vangittuna. Rashtissa pidätettiin kahdeksan kristittyä 29. ja 30. heinäkuuta. Seitsemän vapautettiin, mutta yksi mies on edelleen vangittuna.
Elam Ministries, Compass Direct

Maryam Rostampoor ja Marzieh Amirizadeh.
Intia – Äärihindujen hyökkäys Karnatakassa
Kansallismieliset äärihindut hyökkäsivät opettajakoulutuksessa olleiden kristittyjen kimppuun Dharwadin paikkakunnalla Karnatakassa keskiviikkona 12.8. Pastori Moses Bentic, Seve Bharat-lähetyksen koordinaattori, kertoi Compassille, että yli 80 kristittyä, heidän joukossaan yhdeksän pastoria, oli kokoontunut lähetyksen opettajakoulutukseen. Noin kello 23:30 tiistaina (11.8.) 30 äärihindua Sri Ram Senasta (Lord Ram’s Army) saapui tiloihin, joissa koulutus pidettiin, ja alkoi hakata pastoreita. He löivät ja potkivat pastoreita toistuvasti, kirosivat kristinuskoa ja syyttivät heitä valheellisesti pakkokäännyttämisestä. He pahoinpitelivät myös koulutuksessa olleita nuoria naisia. Puolenyön jälkeen pakenemaan päässyt pastori Joseph Christopher kiiruhti Annigeren poliisiasemalle hakemaan apua. Hän kertoi Compassille, että poliisit olivat välinpitämättömiä ja kieltäytyivät ottamasta vastaan valitusta. ”Noin kello 1:30 kaksi poliisia saapui keskukseen ja katsoi hiljaa vierestä kun äärihindut kokosivat kaikki Raamatut ja polttivat ne”, pastori Christopher sanoi, lisäten, että poliisit myös ottivat kristityiltä heidän matkapuhelimensa. Lisää poliiseja saapui paikalle kello 4:30. He huusivat kristityille, kysyivät miksi tapaamiselle ei ollut pyydetty etukäteen lupaa ja veivät kahdeksan pastoria Annigeren poliisiasemalle. Heitä syytetään laittomasta kokoontumisesta, mellakoimisesta, rikollisesta juonesta ja ”teoista joiden tarkoitus oli loukata uskonnollisia tunteita”. Pastorit pysyvät pidätettyinä 25. elokuuta saakka.
Compass Direct
Somalia – Neljä somalikristittyä surmattu
Sotilaallinen islamilainen ryhmä Al-Shabab kidnappasi neljä somalikristittyä ja mestasi heidät 27.7. Mercan kaupungissa lähellä Mogadishua. Ryhmän jäsen ilmoitti 4.8. uhrien perheille, että kristityt olivat syyllistyneet ”fitnaan” (levittäneet uskonnollista epäsopua) ja että heidät oli mestattu, koska he eivät olleet suostuneet kääntymään islamiin. Perheenjäsenille kerrottiin myös, että uskovien ruumiita ei annettaisi heidän haltuunsa, sillä ”Somaliassa ei ole hautausmaita vääräuskoisille”. Surmatut kristityt olivat työskennelleet paikallishallintoon kuuluvassa järjestössä, joka auttaa orpoja Etelä-Somaliassa.
Internationa Christian Concern, Marttyyrien Ääni/Kanada

|