UUTISET 21.6.2010

Kiina – Pastori päästetty vapaalle

Uutisissa 31.5.2010 kerroimme pastori Wang Daosta, jonka oli käsketty valita maanpaon tai pitkän vankeuden välillä. Hänet on päästetty 13.6. vapaaksi takuita vastaan. Häntä uhataan edelleen maanpaolla, eikä hän ole saanut tavata lakimiestään. Aiemmasta syytteestä, eli ”ihmisjoukon kokoaminen julkisen järjestyksen häiritsemiseksi” on ilmeisesti luovuttu ja häntä syytetään nyt ”luottokorttien hallinnoinnin estämisestä”. Pastori Wangin mukaan syytteet häntä vastaan johtuvat ainoastaan hänen kristillisestä uskostaan.

ChinaAid


Pastori Wang Dao perheineen.
Kuva: ChinaAid

Somalia – Kristitty tyttö kahlittu puuhun

Somalialaista kristittyä teini-ikäistä tyttöä pahoinpidellään ja pidetään vangittuna hänen omassa kodissaan, koska hän ei ole myöntynyt vanhempiensa vaatimukseen palata islamiin.

Nurta Mohamed Farahin (17) vanhempien sanotaan pitävän häntä puuhun kahlehdittuna päiväsaikaan ja vangittuna pieneen, pimeään huoneeseen öisin. Nurta on jo kuukauden ajan vastustanut vaatimuksia luopua uskostaan. Etelä-Somalian Bardherin kylässä, Gedon alueella asuva perhe yritti aluksi ”parantaa” tyttärensä hakkaamalla häntä ja antamalla hänelle lääkettä, jota lääkäri oli määrännyt ”mielisairauteen”. Nurtan kerrotaan sen seurauksena tulleen hyvin sairaaksi. Nurtan vanhemmat toistelevat pitkiä katkelmia Koraanista hänelle kahdesti viikossa siinä uskossa, että islamin pyhä kirja pystyy parantamaan mielisairauden.

Gedon alueen pieni kristitty yhteisö on hyvin ahdistunut Nurtan kohtelusta, mutta he eivät tunne voivansa puuttua asiaan.

Compass Direct

Marokko – Islamistit käyttävät Facebookia kristittyjen ahdisteluun

Marokon kristityt sanovat, että maan äärimuslimit auttavat ja yllyttävät viranomaisia jahtaamaan heitä paljastamalla heidän nimensä ja mustamaalaamalla heitä Facebookissa. Facebookin käyttäjä Gardes Maroc Maroc on julkaissut arabiankielisellä sivullaan 32 kuvakokoelmaa, joissa hän esittelee kymmeniä kristinuskoon kääntyneitä, joita hän kutsuu ”hyeena evankelistoiksi” tai ”susiksi lampaiden vaatteissa”, jotka yrittävät ”ravistella muslimien uskoa”. Kuvissa on kristinuskoon kääntyneitä perheineen eri puolilta maata ja lisäksi tietoja heidän asemastaan ja toiminnastaan seurakunnassa, heidän henkilökohtaiset osoitteensa sekä anekdootteja, joilla yritetään mustamaalata heitä.

Maaliskuun jälkeen viranomaiset ovat karkottaneet yli 100 käännyttämisestä syytettyä ulkomaalaista kristittyä (katso uutiset 24.5.2010). Karkotusten alettua maaliskuussa, näyttää siltä, että viranomaiset, äärimuslimit ja koko yhteiskunta ovat kääntyneet meitä vastaan, kertoivat paikalliset kristityt. Kymmeniä kristittyjä on kutsuttu poliisiasemille kuulusteluihin, joiden yhteydessä monia on uhkailtu ja solvattu. ”He pilkkasivat uskoamme”, sanoi eräs nimettömänä pysyttelevä marokkolainen kristitty. Viranomaiset kuulustelivat häntä kahdeksan tuntia ja seurasivat häntä kolme viikkoa maalis- ja huhtikuussa. Kuulustelun aikana paikallinen poliisi sanoi hänelle, että he olivat valmiita heittämään hänet vankilaan ja tappamaan hänet. International Christian Concern on lisäksi saanut juuri selville, että islamista kristinuskoon kääntynyt Jamaa Ait Bakrim on kärsinyt jo viisi vuotta vankilassa käännyttämisestä tuomittuna. Hänen tuomionsa kokonaispituus on 15 vuotta.

Compass Direct, International Christian Concern

© Stefanus-Lähetys ry

 

Stefanus-Lähetys, Heikinkatu 4 B 18, 40100 Jyväskylä, 014 871 192, info@stefanus.fi