UUTISET 26.7.2010
Kiina – Perheeltä kielletty tapaamiset
Kun uiguurikristitty Alimjan Yimit (Alimujiang Yimiti) siirrettiin huhtikuussa vankilaan numero 3 Urumqin ulkopuolella kärsimään 15 vuoden vankeustuomiotaan, odotettiin, että häneen pätisivät normaalit säännöt kuukausittaisista valvotuista perhevierailuista. Siirtoa ennen hän oli ollut yli kaksi vuotta tutkintavankeudessa Kashgarissa eikä hän ollut saanut pitää mitään yhteyttä perheeseensä. Niinpä ainoa lohdutus erittäin ankaran ja epäoikeudenmukaisen tuomion tultua voimaan oli, että ainakin perhe saisi nyt nähdä hänet. Nyt sekin toivo on mennyt, sillä vankilaviranomaiset, tai todennäköisemmin heitä ylemmät viranomaiset, ovat jatkaneet väärinkäytöstä. He vaativat, että Alimjanin vaimon ja äidin on tuotava joka vierailun yhteydessä paikallisen poliisin kirjoittama ja leimaama kirje, jossa vahvistetaan heidän suhteensa todenperäisyys. Paikalliset poliisit taasen sanovat kirjeen olevan tarpeeton ja kieltäytyvät kirjoittamasta sitä.
Perhe sai tavata Alimjanin huhtikuussa ja sen jälkeen 20 minuutin ajan toukokuussa. Alimin lakimiehet eivät ole saaneet tavata häntä kertaakaan siirron jälkeen. Gulinuer, Alimjanin vaimo, lähettää joka viikko miehelleen kirjeen vankilaan, mutta tietää varmuudella ainoastaan kahden päätyneen hänelle. Yhtään vastausta ei ole tullut. Yksi Yhdysvalloista Alimjanille lähetetty kirje palautui lähettäjälle ja kuoreen oli merkitty ”edesmennyt”. ChinaAid ei ole onnistunut vahvistamaan vankilaviranomaisten viestin todenperäisyyttä ja Alimjan on edelleen piilossa maailmalta.
ChinaAid

Pakistan – Jumalanpilkasta syytetyt kristityt murhattu
Pastori Rashid Emmanuel (32) ja hänen veljensä Sajid Emmanuel (30) ammuttiin kuoliaiksi 19.7. Faisalabadissa. United Ministries Pakistanin johtajina toimineet miehet olivat palaamassa poliisien saattelemina vankilaan, kun useat naamioituneet miehet ampuivat heidät. Sajid kuoli heti ja Rashid menehtyi myöhemmin vammoihinsa. Heidän ruumiissaan oli lisäksi haavoja ja muita merkkejä siitä, että heitä oli kidutettu vankilassa. Hyökkäyksessä loukkaantui vakavasti myös yksi poliisi. Murhaajat pääsivät pakoon.
Rashid pidätettiin jumalanpilkasta epäiltynä 1.7. juna-asemalla, johon hän oli mennyt tapaamaan tuntematonta ihmistä, joka oli pyytänyt tapaamista. Paikalle tultuaan poliisit ympäröivät hänet ja näyttivät hänelle kolmesivuista lehtistä, jossa loukattiin Muhammedia ja jonka väitettiin olevan Rashidin ja Sajidin allekirjoittama. Sajid pidätettiin kolme päivää myöhemmin. Käsialan tutkijat ilmoittivat poliiseille 14.7., että lehtisessä olleet allekirjoitukset eivät täsmänneet miesten käsialaan. Sen vuoksi syytteistä heitä vastaan oltiin todennäköisesti luopumassa.
Kun uutinen murhista saavutti veljesten asuinalueen Dawood Nagarin, kristityt kokoontuivat osoittamaan mieltään. Poliisit ampuivat kyynelkaasua mielenosoittajia kohti, jotka puolestaan heittelivät kiviä. Tilanne pahentui nopeasti kristittyjen ja muslimien ammuskellessa toisiaan summittaisesti. Viime tietojen mukaan alueelle on määrätty ulkonaliikkumiskielto. Joitakin päiviä ennen murhia muslimit olivat järjestäneet satoja mielenosoittajia koonneita mielenosoituksia, joissa he vaativat kuolemantuomioita veljeksille. Kirkkoa vahingoitettiin ja uskovat piileksivät kodeissaan tai pakenivat seudulta. Moskeijoiden kovaäänisistä kehotettiin lisäksi muslimeja ”polttamaan kristittyjen talot”.
Compass Direct
Intia – Kristitty nainen kriittisessä tilassa
Kristityn naisen sanotaan olevan sairaalassa kriittisessä tilassa sen jälkeen kun veitsin aseistautunut joukko hyökkäsi hänen kimppuunsa syyttäen häntä pakkokäännyttämisestä.
Amodini (40) oli kotonaan Karnatakan osavaltiossa 6.7., kun 15 miestä tunkeutui sisään ja alkoi syyttää häntä ihmisten pakottamisesta kristinuskoon. Sen jälkeen he hyökkäsivät hänen kimppuunsa. ”Amodinin vaatteet riisuttiin julkisesti ja häntä pahoinpideltiin veitsin”, silminnäkijä sanoi, kuvaillen tilannetta ”järkyttäväksi”.
Poliisit tulivat nopeasti paikalle ja ovat pidättäneet 14 epäillyistä hyökkääjistä. Paikallisten kristittyjen sanotaan olevan järkyttyneitä ja he pyytävät maailmanlaajuista seurakuntaperhettä rukoilemaan Amodinin parantumisen puolesta ja myös hänen hyökkääjiensä puolesta.
ASSIST News Service

|