UUTISET 31.5.2010

Vietnam – Murhatun kristityn leski vaarassa menettää lapset

Uutisissa 3.5.2010 kerroimme K’Pa Lotista, vietnamilaisesta kristitystä, joka oli vangittu uskonsa tähden ja kuoli maaliskuussa vankilassa tapahtuneen pitkään jatkuneen pahoinpitelyn seurauksena.

K’Pa Lotin leski, H’Nguen kutsuttiin kahden lapsensa, H’Danhin ja Y-Lyn kanssa 3.5.2010 Nhan Hoan poliisiasemalle Gia Lain provinssissa, jossa hänet määrättiin allekirjoittamaan asiakirja, jolla hän luopuu lastensa huoltajuudesta. Lapset pyritään ottamaan häneltä pois kostoksi siitä, että hän kertoi Montagnard Foundationin edustajille – josta tieto levisi ympäri maailmaa - miehensä pahoinpitelystä vankilassa.

Poliisit sanoivat hänelle, että hän ei saisi nähdä lapsiaan ennen kuin he täyttävät 18 vuotta. H’Nguen kieltäytyi luovuttamasta lapsiaan valtiolle ja sanoi olevansa täysin kykeneväinen huolehtimaan heistä. Häntä painostettiin poliisiasemalle kuusi tuntia, mutta lopulta hänet päästettiin lähtemään lapsineen.

International Christian Concern

Pakistan – Raiskattu tyttö ja perhe pakotettu lähtemään kylästä

Pakistanilainen kristitty mies, Zafar Masih, ja hänen perheensä ovat paenneet pääasiallisesti muslimien asuttamasta Nai Abadi Tatlay Aalin kylästä Punjabin provinssissa sen jälkeen, kun hän 12.5. syytti muslimia 12-vuotiaan tyttärensä pahoinpitelystä ja raiskauksesta. Tyttären mukaan Ali, 28-vuotias liikemies, hyökkäsi hänen kimppuunsa kun hän meni miehen kotiin, jossa hän työskenteli kotiapulaisena. Zafar meni välittömästi poliisiasemalle nostamaan syytteet, mutta aseman poliisipäällikkö kieltäytyi kirjaamasta syytteitä ja painosti häntä vetämään syytökset pois. Vaikutusvaltainen paikallinen poliitikko ja alueen suurin maanomistaja ovat sittemmin uhanneet vammauttaa tai tappaa hänet. Ankara painostuskaan ei saanut Zafaria perumaan syytteitään.

Poliisipäällikkö on kiistänyt toimineensa väärin ja sanonut, että hän kieltäytyi rekisteröimästä raiskausta, koska hän ei halunnut vahingoittaa kristityn tytön mainetta. Sen sijaan hän suositteli sopimaan asian julkisessa tapaamisessa. Julkinen tapaaminen järjestettiin 13.5., mutta kristittyjen ei sallittu puhua siellä. Zafarille sanottiin, että hänen pitää vetää pois raiskaussyytteet tai muutoin hänet ja kaikki muut paikalliset kristityt häädetään.

Suurin osa alueen kristityistä työskentelee päiväpalkkalaisina rakennuksilla, puhtaanapidossa ja kotiapulaisina. ”Vanhin tyttäreni työskenteli kotiapulaisena 500 rupian kuukausipalkalla (n. 4,70 euroa)”, kertoi Zafar. ”Meillä Pakistanin kristityillä ei ole elämää, jopa koirat elävät paremmin kuin me.”

Compass Direct

Kiina – Pastorin valittava joko maanpako tai vankeus

Kiinan viranomaiset ovat antaneet suuren Guangdongin provinssissa sijaitsevan seurakunnan pastorille vaihtoehdoiksi joko lähteä maasta tai joutua pitkäksi ajaksi vankilaan.

Pastori Wang Dao, joka johtaa Liangren-seurakuntaa Guangzhoun kaupungissa, on kertonut asianajajilleen, että hänellä ei ole aikomusta lähteä maasta ja alkaa sen vuoksi valmistautua vankilaan.

Pastori Wang (40), pidätettiin 9.5. Guangzhoussa, kuusi päivää sen jälkeen kun hänen seurakuntansa oli julkaissut lausunnon, jolla he protestoivat Kiinan viranomaisten seurakuntaa vastaan kohdistamaa häirintää. Kirjeen mukaan seurakunnan on täytynyt tammikuusta lähtien kokoontua ”lähes joka viikko” eri tiloissa, koska viranomaiset painostavat vuokranantajia häätämään heidät. Joinakin viikkoina he ovat kokoontuneet ulkona.

Seurakunnan mukaan vaino alkoi toukokuussa 2008, jolloin se osallistui Sichuanin maanjäristyksen jälkeisiin avustustöihin. Pastori Wang, joka on viimeisten kahden vuoden aikana viety kuulusteluihin useita kertoja, kehottaa seurakuntaansa jatkamaan tapaamisia.

ChinaAid


Pastori Wang Dao

© Stefanus-Lähetys ry

 

Stefanus-Lähetys, Heikinkatu 4 B 18, 40100 Jyväskylä, 014 871 192, info@stefanus.fi