UUTISET 7.6.2010
Irak – KO hyväksyi kristittyjen parlamenttipaikat
Irakin korkein oikeus on hyväksynyt 7.3. pidettyjen vaalien tuloksen, jonka mukaan Irakin parlamenttiin tulee viisi paikkaa kristityille.
Kaikkiaan 325-paikkaisesta parlamentista 14 paikkaa on varattu ei-muslimeille, joista nyt siis viisi kristityille. Edellisellä kaudella kristityillä oli kaksi paikkaa. Vaalin tulosten julkistaminen viivästyi Bagdadin provinssissa tapahtuneiksi väitettyjen petosten ja korruption vuoksi. Kristittyjen parlamenttipaikat tulivat juuri Bagdadin alueelta.
Yonadam Kanna, yksi viidestä kristittyjen parlamenttipaikkojen haltijasta ja assyrialaisten demokraattisen liikkeen pääsihteeri, on toiveikas, että kristittyjen saamat lisäpaikat tarjoavat mahdollisuuksia Irakin kristityille. ”Me tulemme nyt olemaan laillisesti paljon paremmassa asemassa ja paremmin kunnioitettuja kuin mitä olimme Saddamin aikojen vainon ja syrjintäpolitiikan aikana. Olemme täynnä toivoa, että yhdessä voimme tehdä paljon enemmän kuin mitä olemme saaneet aikaan viimeisten seitsemän vuoden aikana”, sanoi Kanna.
International Christian Concern (www.persecution.org)

Egypti – Kristityn perheen kimppuun hyökätty
Nabil Shawky ja toinen kristitty seisoivat 29.5. Kom El-Mahrasin kylässä, Ylä-Egyptin El-Minyan provinssissa, jonottamassa valtion ruokakorttia, joka annetaan alhaisen tulotason perheille. Jonotuksen aikana heille syntyi kiistaa vieressään jonottaneiden kahden muslimin kanssa, mutta riita päättyi rauhallisesti ja molemmat osapuolet palasivat kotiinsa.
Myöhemmin samana iltapäivänä vihainen 150-päinen joukko piiritti Shawkyn kodin. Perheen kimppuun käytiin veitsin ja heidän kotiaan tuhottiin. Neljä hyökkäyksen kohteista loukkaantui vakavasti. Malakan, 50-vuotiaan naisen, nenä murtui ja kasvot kolhiintuivat pahoin. Nabil Shawkya puukotettiin kolme kertaa selkään ja vatsaan. Farah Shawkya puukotettiin munuaisiin, lisäksi hänen kallonsa murtui. Nagah Shawky sai syviä viiltoja maksaansa.
Silminnäkijöiden mukaan poliiseilta vei yli tunnin saapua paikalle. He pidättivät kolme alle 16-vuotiasta. Lisäksi he pidättivät 60-vuotiaan kristityn miehen sen jälkeen, kun hän oli tiedottanut viranomaisille tapauksesta. Hänen syytettiin kostaneen hyökkääjille, mutta hänet vapautettiin myöhemmin. Puukottajien nimet ovat poliisien tiedossa, mutta heitä ei ole pidätetty. ”Vaikka hyökkäykset kristittyjä vastaan Egyptissä ovat valitettavan yleisiä, tarkkailijat eivät silti lakkaa ällistymästä sitä, kuinka vähäistä onkaan Egyptin kristittyjen uskonnonvapaus ja kuinka vähän oikeutta heille suodaan. Kuten lähes jokaisessa tapauksessa, tälläkin kertaa hyökkääjät todennäköisesti välttyvät rangaistukselta ja laittomuus ja vahingoittaminen ohittavat oikeuden ja järjestyksen”, sanoi Aidan Clay, International Christian Concernin Lähi-idän aluepäällikkö.
International Christian Concern
Afganistan – Parlamentaarikko vaati kristittyjen teloitusta
Associated Free Press raportoi tiistaina 1.6., että Abdul Sattar Khawasi, Afganistanin parlamentin alemman huoneen apulaissihteeri vaati islamista kristinuskoon kääntyneiden teloitusta. Hänen puheensa viittasi Afganistanin Noorin TV -televisiokanavalla näytettyyn videoon, jossa kristittyjä miehiä kastettiin ja he rukoilivat farsin kielellä. Khawasi sanoi: ”Nämä afgaanit jotka esiintyivät tällä videolla, pitäisi teloittaa julkisesti. Parlamentin pitäisi määrätä yleinen syyttäjä ja NDS (tiedustelupalvelu) pidättämään nämä afgaanit ja teloittamaan heidät.”
Lähetyksen johdosta sadat Kabulin yliopiston opiskelijat osoittivat mieltään huutaen tappouhkauksia ja vaatien käännyttämisestä syytettyjen ulkomaalaisten kristittyjen karkottamista. Norjan kirkon avustusjärjestö Norwegian Church Aid ja yhdysvaltalainen Church World Service ovat joutuneet lopettamaan toimintansa, koska heitä syytetään käännyttämisestä. Afganistanin hallitus tutkii parhaillaan asiaa. Afganistanin lain mukaan käännyttäminen on laitonta ja islamista kääntyminen on kuolemalla rangaistava teko.
Afganistanissa olevien lähteiden mukaan monet kansalliset kristityt joutuvat piileskelemään, sillä he pelkäävät teloitusta. Viranomaiset ovat tutkimusten kuluessa onnistuneet painostamaan joitakin afgaaneja paljastamaan kristinuskoon kääntyneiden nimiä ja osoitteita.
International Christian Concern

|