UUTISET 8.3.2010

Pakistan – Kristittyjä tuomittu jumalanpilkasta

Pakistanilainen kristitty mies, Qamar David, tuomittiin 25.2. elinkautiseen vankeustuomioon jumalanpilkasta. Qamar pidätettiin vuonna 2006, kun hänen väitettiin levittäneen herjaavaa viestiä Koraanista ja Mohammedista matkapuhelimellaan. Vankeustuomion lisäksi oikeus määräsi hänet maksamaan 101.000 rupian (n. 872 €) sakon. Pidätyksen jälkeen Qamaria ja hänen asianajajaansa on uhattu väkivallalla ja he ovat selviytyneet useista murhayrityksistä.

Punjabin provinssin Kasurin läänissä on tuomittu kristitty pariskunta, Munir Masih ja Ruqqiya Bibi, 25 vuoden vankeuteen jumalanpilkasta. Pariskuntaa syytettiin Koraanin saastuttamisesta joulukuussa 2008, kun he koskettivat kirjaa pesemättä käsiään ensin. Heidät päästettiin vapaalle takuita vastaan tammikuussa 2009, mutta pidätettiin uudelleen myöhemmin tuomarin annettua langettavan tuomion. Viimeisten tietojen mukaan he suunnittelevat vetoomusta tuomionsa kumoamiseksi.

Christian Solidarity Worldwide, International Christian Concern, AsiaNews

Kiina – Valtio levittää valheellista tietoa Gao Zhishengistä

Kiinan valtio on ryhtynyt levittämään valheellista tietoa helmikuussa 2009 kidnappaamastaan ihmisoikeusasianajaja Gao Zhishengistä, jonka hyvinvoinnista tai olinpaikasta ei katoamisen jälkeen ole kuultu mitään.

Yhdysvalloissa Washington D.C.:ssä sijaitseva Kiinan suurlähetystö on äskettäin ilmoittanut yhdysvaltalaiselle ihmisoikeusjärjestölle, että Gao Zhisheng on elossa ja töissä Urumqissa, syrjäisessä Länsi-Kiinan kaupungissa. Samana päivänä julkaistiin raportti ja ”hyvin äskettäin” otettuja valokuvia, joiden mukaan Gaosta on tullut karismaattinen käyttöpäällikkö xinjiangilaisella tehtaalla, jossa hän työskentelee paikallisten ihmisten kanssa ja ”jopa viheltelee iloista sävelmää päivittäin”.

Röyhkeä ja pöyristyttävä valhe on suututtanut Gaon perheen ja häntä puolustavat järjestöt. ChinaAidin mukaan Kiinan valtio pelaa pelejä Gaon tapauksella. Raporttia ei pystytä vahvistamaan ja valokuvat olivat ilmiselvästi manipuloituja. Raportissa väitettiin lisäksi, että Gao Zhisheng oli ollut suoraan yhteydessä vaimoonsa ja lapsiinsa. ”Se on hölynpölyä!”, puuskahti Gaon vaimo, Geng He. Hänen mukaansa Gao ei ole ollut yhteydessä heihin eikä kukaan pysty vahvistamaan Gaon oleskelua Xinjiangissa.

Kiinalainen tietotoimisto Canyu julkaisi tekaistun artikkelin ensimmäisen kerran 15.2. Eräässä kuvassa, jonka sanotaan olevan tammikuussa otettu, Gao istuu mustaan kesäpaitaan pukeutuneena talvitakkiin sonnustautuneen uiguurimaanviljelijän vieressä. Taustalla näkyy aikaiselle keväälle tyypillisiä kukkivia pajuja. Vääristeltyjen tietojen kuuleminen on ollut erittäin raskasta Gaon jo muutenkin henkisesti kovilla olevalle perheelle.

ChinaAid


Gao Zhisheng

Kiina – Pastori Wang Dao kidnapattu

Guangzhoun poliisit ovat jo yli kahden vuoden ajan häirinneet Liangren-seurakunnan uskovia. Röyhkeimmässä iskussaan sitten viime syyskuun joukko sekä siviiliasuisia että univormuihin pukeutuneita PSB-viranomaisia ryntäsi 4.3. kello 15:20 paikalliseen ravintolaan, jossa Liangren-seurakunnan pääpastori Wang Dao oli kahdentoista veljen ja sisaren kanssa aterialla. Ravintolassa olleiden silminnäkijöiden mukaan poliisit heittivät pastori Wangin väkivaltaisesti maahan näyttämättä henkilökorttejaan tai mitään muutakaan virallista dokumenttia. Sen jälkeen pastori Wang kiidätettiin ulkona odottavaan autoon, jonka takapenkille hänet työnnettiin ennen kuin auto kaasutti tiehensä. Pastori Wangin olinpaikasta ei edelleenkään ole mitään tietoa eikä häneen ole saatu yhteyttä.

ChinaAid


Pastori Wang Dao

© Stefanus-Lähetys ry

 

Stefanus-Lähetys, Heikinkatu 4 B 18, 40100 Jyväskylä, 014 871 192, info@stefanus.fi